Ilona Berg ja englantilaiset murhat -sarjan 1. osa
On helmikuu 1926. Suomalainen Ilona Berg on matkustanut tuoreen aviomiehensä, varakkaan liikemies Werner Bergin kanssa englantiin, tapaamaan tämän sukulaisia. Pian Lontooseen saapumisen jälkeen aviomies jättää hänet yksin hotellille ja lähtee omille teilleen. Seuraavana aamuna kävelyllä Ilonalle selviää, että hänen miehensä on löydetty murhattuna. Palattuaan hotellille hän löytää huoneestaan salaperäisen herrasmiesetsivän, Henryn, joka vetää Ilonan mukanaan murhamysteerin pyörteisiin.
Heti alusta asti on selvää, että kyseessä on romanttinen dekkari, sillä henkilöhahmojen asetelma on niin selkeä. Romantiikkaa pysyy kuitenkin sopivasti aisoissa jyräämättä pääasiaa, eli murhamysteeriä. Henkilöt ovat selkeitä ja helposti muistettavia. Miljöötä ja ajankuvaa kuvaillaan elävästi. Tarinaa kerrotaan pääosin Ilonan suulla, Henryn päästessä ääneen muutamassa kappaleessa. Juoni etenee aluksi verkkaisesti, kiihtyen loppua kohti. Jännityksen taso on matala, mutta runsaiden tapahtumien johdosta tarina pysyy mielenkiintoisena. Teksti on sujuvaa ja kappaleet selkeästi nimetty. Kirja ei sisällä raakuuksia ja kuuluu selkeästi Cozy Crime genreen. kevyt ja viihdyttävä, historiallinen dekkari, jota uskaltaa suositella herkemmillekin lukijoille. ![]()
Kirjan kuvaus:
Steen, Helena, kirjoittaja
Docendo [2025]
Huumaava herkkupala mysteerien ystäville!
Hämyinen 1920-luvun Lontoo, salaperäinen murha, herrasmiesagentti, romantiikkaa.
Ilona Berg ajautuu keskelle englantilaista murhamysteeriä uuden cosy crime -sarjan avausosassa.
Suomalainen Ilona matkustaa rikkaan vanhemman aviomiehensä kanssa Englantiin tapaamaan tämän sukulaisia. Kun pariskunta saapuu lontoolaiseen hotelliin, mies jättää Ilonan heti yksin ja lähtee omille teilleen, sanoen vain epämääräisesti tapaavansa jonkun.
Kun miestä ei kuulu takaisin, Ilona uskaltautuu suuren Lontoon kaduille. Hän järkyttyy saadessaan tietää, että mies on löytynyt murhattuna eräästä hotellista. Onko Ilonakin vaarassa?
Salaperäinen herrasmiesetsivä ilmestyy tutkimaan murhaa ja miehen vanhoja yhteyksiä Venäjälle. Ilona joutuu mukaan selvittämään aviomiehensä salaisuuksien vyyhtiä. Onko perheriidoilla ja -salaisuuksilla osuutta murhaan? Entä uhrin toistuvilla painajaisilla, joita nuori vaimo lyhyen avioliiton aikana sai todistaa?
Helena Steen aloittaa uuden viihdyttävän romanttisen, 1920-luvulle sijoittuvan Ilona Berg ja englantilaiset murhat -dekkarisarjan. Steenin aiempi historiallinen viihderomaanisarja Parempaa väkeä on ollut menestys.
Helena Steen on Englannissa asuva suomalainen filosofian maisteri ja perheenäiti. Hän on alun perin kotoisin Lahdesta, mutta suvun juuret ulottuvat Kannaksen Karjalaan. Steen remontoi 1930-luvun taloa Devonissa perheensä kanssa, rakastaa kirjoja ja vanhoja esineitä ja nauttii aikamatkailusta menneisyyteen sekä retkistä Devonin upeaan luontoon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti