Translate

03 maaliskuuta 2026

Joulusukka ja muita kertomuksia: Fforde, Katie

Katie Fforden Joulusukka ja muita kertomuksia kertoo kuusi romanttista tarinaa, jossa valmistellaan ja vietetään joulua kauniissa maalaismaisemissa. Esimerkiksi novellissa Joulusukka, Romy myy itse tekemiään koristeita joulumarkkinoilla, mutta kauppa käy tuskastuttavan hitaasti. Kun eräs nuori mies päättää ostaa kojun kaikki koristeet ja pyytää apua niiden kuljetuksessa, Romy ei epäröi. Hän ei vielä tiedä, että kohtaaminen muuttaa hänen koko elämänsä.

Novellit ovat lämminhenkisiä ja niiden henkilöhahmot sympaattisia. Joulun lisäksi niiden yhdistävänä teemana on romantiikka ja rakkaus. Lyhyiden kertomusten juonenkäänteet ovat nopeatempoisia. Fontti on mukavan kokoista, teksti sujuvaa ja todella helppolukuista. Voin suositella kaikille, mutta varsinkin kiireisille, pientä kevyttä lukupalaa etsiville ja lukemisen erityisvaikeuksia omaaville.

Kirja sisältää novellit: Joulusukka, Unelmajoulu; Joulukynttilät, Ei joulua ilman koiria, Joulu valepuvussa ja Joulukeiju.

Kirjan kuvaus:

Fforde, Katie, kirjoittaja
Pölkki, Anne, kääntäjä Bazar [2024]
331 sivua, pehmeäkantinen

Uskotko joulun ihmeisiin?

Katie Fforden Joulusukka ja muita kertomuksia kertoo kuusi erilaista tarinaa täynnä joulun lämpöä.

Romy myy itse tekemiään koristeita joulumarkkinoilla, mutta kauppa käy tuskastuttavan hitaasti. Kun eräs nuori mies päättää ostaa kojun kaikki koristeet ja pyytää apua niiden kuljetuksessa, Romy ei epäröi. Hän ei vielä tiedä, että kohtaaminen muuttaa hänen koko elämänsä.

Aikaisen jouluaamun hämärässä ulkona on vielä autiota. Värivalot tuikkivat ikkunoissa ja pieni maalaiskylä näyttää suloiselta postikortilta. Stella on juuri toimittanut erään tärkeän tehtävän, kun kaksi hyvin mutaista ja hyvin innokasta koiraa juoksee tervehtimään häntä. Aivan kuin ne olisivat valinneet hänet – ja niiden iloisesta hännänheilutuksesta alkaa joulu, jollaisesta Stella ei olisi osannut unelmoidakaan.

Katie Fforden Joulusukka ja muita kertomuksia on hyvän mielen kokoelma, jossa valmistellaan ja vietetään joulua kauniissa maalaismaisemissa.

Katie Fforde (s. 1952) on englantilainen kirjailija, joka asuu perheensä kanssa Cotswoldsissa ja on sydämeltään ikuinen maalaistyttö. Useissa eri ammateissa työskennellyt Fforde on kirjoittanut kymmeniä lukijoiden suursuosikeiksi nousseita teoksia. Hänen mielestään rakastuminen on parasta mitä olemassa on. Häneltä ovat aiemmin ilmestyneet suomeksi romaanit Kevättä mielessä, Salainen puutarha ja Antiikkia ja onnekkaita löytöjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET