Translate

04 maaliskuuta 2026

Maire; hänen majesteettinsa palveluksessa: Lankinen, Maire & Sifo, Nazzareno

28- vuotias Maire Lankinen työskenteli sisarensa, Sirkan, parturikampaamossa, kunnes vuosikymmenen vaihtuessa halusi hieman katsella maailmaa. Niinpä vuonna 1960 Maire vastasi lehti-ilmoitukseen ja pestautui arkkitehti Warneyn perheen piiaksi Windsorin pikkukaupunkiin Englantiin. Laivan lähtiessä Suomesta hän ei osannut aavistaa, että kohtalo heittäisi hänet pian ainoaksi ulkomaalaiseksi sisäköksi Buckinghamin palatsiin ja työhön kuningatar Elisabet II:n palveluksessa. 

Kirjan päähenkilö Maire on kerrassaan valloittava. Hänellä on reipas, päättäväinen ja tavallaan huoleton elämänasenteeltaan. Kirjassa kuvaillaan hienosti ajankuvaa, miljöötä ja  sisäkköjen elämää hovissa. Työteon lisäksi lukija pääsee seuraamaan mm. Mairen treffailua, tanssiaisia ja kuningattaren joka jouluista lahjojen jakoa, sekä hovista lähdön jälkeisiä tapahtumia. Muistelmateos on mukavan lyhyt, 250 sivua, plus 32 sivua mielenkiintoisia valokuvia. Kirja on kirjoitettu hyvällä maulla ja kunnioituksella kuninkaallisia kohtaan, eli se ei sisällä hovin juonitteluita tai paljastuksia. Kyseessä on nostalginen, voisi jopa sanoa, hyvän mielen tietokirja.

Kirjan kuvaus: 

Lankinen, Maire, kirjoittaja
Sifo, Nazzareno, kirjoittaja
Johnny Kniga [2024]
250 sivua, 32 numeroimaton kuvasivua : kuvitettu

Suomalainen maalaistyttö kuningatar Elisabetin hovissa.

Kun Maire Lankinen lähti piikomaan Englantiin, hän ei tiennyt päätyvänsä Buckinghamin palatsiin.

Maalaistyttö Maire Lankinen halusi 1960-luvun alussa nähdä maailmaa ja pestautui piiaksi Windsorin pikkukaupunkiin Englantiin. Laivan lähtiessä Suomesta hän ei osannut aavistaa, että kohtalo heittäisi hänet pian Buckinghamin palatsiin ja työhön kuningattaren palveluksessa.

Maire Lankinen kertoo nyt ensimmäistä kertaa koko tarinan vuosistaan ainoana ulkomaalaisena sisäkkönä kuningatar Elisabet II:n hovissa.

Maire Lankinen on Helsingissä asuva eläkeläinen, joka työskenteli kamarineitona kuningatar Elisabet II:n hovissa. Nazzareno Sifo on Espoossa asuva luova johtaja ja Lankisen poika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET