Kirja ei ole perus dekkari, sillä se kertoo poliisityön lisäksi runsaasti myös poliisien yksityiselämästä. Kirjan kappaleet ovat lyhyitä. Juoni on mukaansatempaava ja yllättävä. Rikoksen tekijäksi on useampi vaihtoehto. Motalan rikososasto on pieni, joten sen henkilöstö on helposti hallittavissa. Muutama Maian Timin sairauteen liittyvä teko vaikuttaa, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta epäuskottavalta, mutta muuten lapsesta kertovat osuudet ovat tunteita herättäviä, jopa surullisia. Varsinkin lopun kilpajuoksu aikaa vastaan, jossa panoksena on Timin elämä. Kirja, joka jakaa varmasti mielipiteitä.
Kirjan kuvaus:
Schepp, Emelie, kirjoittaja
Arvonen, Hanna, kääntäjä
Kustannusosakeyhtiö Otava [2025]
442 sivua
Pohjoismaisen rikoskirjallisuuden supertähden intensiivisessä jännärissä tutkinnasta tulee elämän ja kuoleman kamppailu.
Keskellä kauneinta kesää Amanda Sundin katoaa jäljettömiin. Päivälleen vuotta myöhemmin Amandan aviomies löydetään ammuttuna ja kriittisessä tilassa pariskunnan autotallista.
Motalan kaupungin uusi rikostutkija Maia Bohm alkaa selvittää juttua. Maian elämää varjostaa hänen teini-ikäisen poikansa sydänsairaus. Poika tarvitsee pian uuden sydämen, muutoin hän menehtyy.
Maian ja hänen työparinsa on selvitettävä kauhea tuplarikos, mutta sitten pojan kohtalo alkaa yhdistyä tutkintaan ja aika on lopussa. Nyt mikään ei saa estää Maiaa onnistumasta. Ei edes totuus.
Alkuteos: Hundra dagar i juli.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti