Tämä psykologinen trilleri on hyvällä tavalla pahaenteinen alusta asti. Varsinkin perheen ja kodin haavoittuvuus luo jännitettä. Kirja on jaettu kolmeen osaan Josien olinpaikkojen mukaan. Luvut ovat lyhyitä ja niiden välissä on Alix Summerin Podcast-otteita ja Netflix katkelmia, joissa haastatellaan tapahtumiin liittyviä henkilöhahmoja. Päähenkilöt ovat mielenkiintoisia. Alixin elämä ei ole läheskään niin hienoa kuin pinnalta näyttää, ja Josie vaikuttaa epäluotettavalta kertojalta. Tarinan kerronta on sujuvaa ja teksti helppolukuista. Nopeatempoisten psykologisten trillereiden ystäville.
Kirjan kuvaus:
Jewell, Lisa, kirjoittaja
Timonen, Karoliina, kääntäjä
Werner Söderström Osakeyhtiö [2024]
416 sivua
”Jewellin viimeisin saattaa hyvinkin olla hänen parhaansa.” – Booklist
Häikäisevä psykologinen trilleri podcast-juontajasta, jonka maailma uhkaa hajota, kun hän päästää ”syntymäpäiväkaksosensa” ujuttautumaan elämäänsä – ja kotiinsa.
Alix viettää 45-vuotispäiväänsä pubissa, kun hän kohtaa Josien, joka myös juhlii syntymäpäiviään. Paljastuu, että he ovat syntyneet samana päivänä samassa sairaalassa. Myöhemmin he kohtaavat uudelleen. Josie on kuunnellut Alixin suosittua podcastia ja ehdottaa itseään haastateltavaksi. Josien elämä vaikuttaa oudolla tapaa kiehtovalta, ja vaikka Alixilla on epäilyksensä, hän ei voi vastustaa kiusausta. Pian Alixille valkenee, että Josie on piilotellut hyvin synkkiä salaisuuksia. Kuka kumma hän on ja mitä hän on tehnyt?
Englantilainen Lisa Jewell (1968) on kansainvälinen menestyskirjailija, jonka älykkäät, viihdyttävät ja koskettavat psykologiset trillerit ovat valloittaneet lukijat ympäri maailman. Jewell asuu synnyinkaupungissaan Lontoossa perheensä kanssa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti