Translate

03 maaliskuuta 2026

Haaksirikkoutuneet: Clarke, Lucy

Sisarukset Erin ja Lori riitelevät juuri ennen lentoa Fidžille, jossa heidän piti viettää unelmalomaa luksusresortissa. Vain Lori nousee koneeseen - ja katoaa lentokoneen mukana. Edes kahden vuoden jälkeen Erin ei voi hyväksyä sitä ja haluaa selvittää, mitä todella tapahtui. Eloonjääneet ovat jumissa pienellä autiosaarella keskellä Tyyntämerta. Luonnon armoilla elävien selviytyjien väliset jännitteet kiristyvät, salaisuudet pulpahtavat pintaan. 

Tarina kerrottaan kahden eri aikajanan ja näkökulman kautta. Lorin näkökulma, otsikolla SILLION ja Erin otsikolla NYT. Kirja on henkilövetoinen ja kertoo jännittävien tapahtumien lomassa kahden sisaruksen välisestä suhteesta. He eivät välttämättä ole maailman miellyttävimpiä päähenkilöitä, mutta kiehtovia kaikkine piirteineen. Autiosaaren maisemakuvaukset ovat onnistuneita. Aihe on mieleniintoinen ja juoni koukuttava. Alku on jännittävä ja loppuratkaisussa mikä tahansa kohtalo voisi olla haaksirikkoutuneille mahdollinen. Paikoitellen hieman epäuskottava, mutta kokonaisuutena hyvä trilleri.

Kirjan kuvaus: 

Clarke, Lucy, kirjoittaja
Vaara, Kristiina, kääntäjä
Kustannusosakeyhtiö Otava [2024]
396 sivua 

 Kaukainen saari. Seitsemän selviytyjää. Yksi tappaja. Lomatrillerien kuningattaren menestysteos viimein suomeksi!

Sisarukset Erin ja Lori riitelevät juuri ennen lentoa Fidžille, jossa heidän piti viettää unelmalomaa luksusresortissa. Vain Erin nousee koneeseen - ja katoaa lentokoneen mukana. Mysteerilennon ratkaisematon kohtalo jää piinaamaan Loria.

Eloonjääneet ovat jumissa paratiisin raunioilla, pienellä autiosaarella keskellä Tyyntämerta. Luonnon armoilla elävien selviytyjien väliset jännitteet kiristyvät, salaisuudet pulpahtavat pintaan ja joukko pienenee päivä päivältä. Kadotetussa paratiisissa selviytymisestään taisteleva ihminen on valmis tekemään mitä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET