Translate

11 syyskuuta 2021

Klovnin kahdet kasvot: Lehtinen, Tuija

Erja Revon tutkimuksia 5. osa.

Erja Revon tutkimuksia - sarja on minulle uusi tuttavuus. Kirjoissa rikoksia selvittelee varhaiseläkkeelle jäänyt ylikonstaapeli Erja Repo. Yleensä aloitan sarjat ensimmäisestä osasta, mutta tällä kertaa kirjan kansi houkutteli lukemaan. Jotenkin klovnit ovat sen verran selkäpiitä karmivia jännitys - ja kauhukirjallisuudessa, että odotin tässäkin olevan hurjan tarinan aineksia. Sen sijaan kirjoissa ei ollut lainkaan odottamaani painostavaa tunnelmaa. En kuitenkaan pettynyt, sillä luen jännityskirjallisuutta laidasta laitaan. Mikäli muutkin sarjan kirjat ovat samanlaisia, niin voin suositella näitä kaikille ”pehmeämmän” jännityksen ystäville. Laitan edellisetkin osat ”Täytyy lukea” -listalleni.


Kirjan kuvaus:

Rikostoimittaja Vattulainen houkuttelee Erja Repoa taidemaalauskurssille. Erjaa ehdotus kummastuttaa, mutta tietenkin Vattulaisella on taka-ajatuksia. 

Kulttuurikeskuksen iäkäs perustaja on huolissaan keski-ikäisestä pojastaan, joka on joutunut kiusanteon kohteeksi. Hän toivoo Erjan entisenä rikospoliisina selvittävän asiaa. 

Kurssikesänä Erja törmää kolme kertaa outoon harlekiiniasuiseen klovniin. Viimeisellä kerralla tämä oli joutunut tapaturman uhriksi ja menettänyt henkensä. Kurssin päätösillallisella Erja tajuaa, mikä häntä on alitajuntaisesti häirinnyt erikoisessa vainajassa. Kuka klovni oikein oli? Oliko kyseessä tapaturma vai oliko hänet surmattu? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET