Ilvesvaara
5. Hilja Ilveskero -romaani
Ilvesvaara on ehdottomasti paras lukemistani Henkivartija -sarjan kirjoista. Juonen ratkaisu säilyy loppumetreille, kerronta on mukaansatempaavaa ja Hilja Ilveskeronkin etsivä/henkivartijan taidot tuntuvat kehittyneen. Aikaisemmatkin kirjat olivat toki hyviä. ”Henkivartija”-sarjassa ei raakuuksilla mässäillä, mutta ”Ilvesvaara”-osassa uhrin vammojen kuvaukset saattavat joitakin hyvän mielikuvituksen omaavia heikottaa. Sen lisäksi Ilveskeron vapaan rakkauden elämäntapa ja persoona eivät välttämättä ole kaikkien lukijoiden mieleen. Itse pidän Hiljan karaktäärin monimuotoisuudesta. Hän on itsenäinen, itsepäinen ja hieman itsekeskeinenkin. Hilja on kokemuksiensa kautta oppinut, että keneenkään ei voi luottaa. Hänellä on kuitenkin ystävä ja sisarpuoli tasapainottamassa muuten varautunutta elämää. Mikäli olet pitänyt aiemmista Ilveskeron osista, niin tämäkään ei tuota pettymystä. Taattua Lehtolaista.
Kirjan kuvaus:
Henkivartija Hilja Ilveskero palkataan superrikkaiden salaiseen luontolomakeskukseen Itä-Lappiin. Paikan omistaja pelkää pahimman turvallisuusuhan tulevan talon sisältä.
Saapuessaan Ilvesvaaraan Hilja saa huomata, ettei kyseessä ole aivan tavallinen kylpylähotelli vaan ylellinen teemapuisto, jonne on pääsy vain kahdeksalla vieraalla kerrallaan ja jossa villieläimet vaeltavat vapaana. Pian paikalle ilmestyy myös miljonääri Aku Rautio. Mies on Hiljalle entuudestaan tuttu, sillä tämä on viettänyt hänen kanssaan yhden kiihkeän yön. Kun Aku sitten katoaa salaperäisesti, jokainen lomakeskuksessa olija joutuu epäilyksen alaiseksi, mukaan lukien Hilja. Miksi Akun vaimo ei tahdo ilmoittaa katoamisesta poliisille? Miksi niin moni Ilvesvaarassa tunsi Akun?
Leena Lehtolaisen ”Ilvesvaara” on tiheätunnelmainen suljetun paikan mysteeri, joka näyttää, etteivät edes hulppeat puitteet ja uusin teknologia pysty suojelemaan ihmistä arvaamattomalta luonnolta.
———————————-
Henkivartija
1. Hilja Ilveskero -romaani
Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Hänen henkivartijansa Hilja Ilveskero on edellisenä päivänä pikaistuksissaan irtisanoutunut Anitan palveluksesta. Poliisi on kiinnostunut Hiljan liikkeistä Moskovassa, sillä työantajan jättäminen suojatta juuri ennen surmaa näyttää varsin epäilyttävältä. Vastaajaan jätetty uhkausviesti sekä edesmenneen Anitan hätääntynyt avunpyyntö saavat Hiljan pelkäämään oman henkensä puolesta. Suomeen palattuaan Hilja päättää joksikin aikaa vetäytyä maan alle. Mutta poliisille on vastattava jo toimiluvan säilymisen takia. New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja epäilee Anitan surmasta tämän entistä yhteistyökumppania Valentin Paskevichia, yhtä Moskovan kiinteistökuninkaista, jota Anita on vedättänyt taitavasti. Hilja huomaa Paskevichin torpedon seuraavan itseään, mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on? Hilja palkataan kansanedustajan turvahenkilöksi, eikä hänellä ole varaa tehdä toista virhettä. Uuden toimeksiannon myötä alkaa rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää, että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi.Oikeuden jalopeura
2. Hilja Ilveskero -romaani
Henkivartija Hilja ilveskero ajautuu naamioleikkien ja petosten vyyhtiin. Yllättäen hän saa myös vihiä äitinsä surmaan liittyvistä yksityiskohdista. Henkivartija Hilja Ilveskero kuhertelee ja pakoilee rakkaansa David Stahlin kanssa Italiassa. Äkillisesti David katoaa - ja hänen huoneestaan löytyy ammuttu mies. Hilja palaa hämmentyneenä Suomeen, mutta vastausten sijaan alkavat kysymykset kasaantua. Onko David elossa? Miksi tämän kännykästä oli löytynyt komisario Rytkösen numero? Onko David ollut rehellinen Hiljalle? Miksi Davidin tavaroissa oli ollut Kopparnäsiin suunniteltavan lomakylän asiakirjoja? Miksi hämärämies Trankov tuntuu yhtäkkiä kovin luotettavalta ja puoleensavetävältä? Vailla biologisia vanhempia kasvanut Hilja saa vihiä myös äitinsä surmasta - ja asiasta jota hän ei voinut kuvitellakaan. Oikeuden jalopeura on vauhdikas ja yllättävä trilleri ihmisen identiteetin moninaisuudesta ja sen peittämisestä. Kuka on kenenkin puolella, kehen voi luottaa? Mikä on kunkin hinta, kenet kukin on valmis joko pettämään tai pelastamaan?
Paholaisen pennut
3. Hilja Ilveskero -romaani
Hilja Ilveskero on pestautunut liikemies Usko Syrjäsen venäläisen morsiamen Julia Gerboltin henkivartijaksi. Työ on alusta asti täynnä yllätyksiä, ja niiden myötä Hiljan oudosti kadonnut rakastettu, entinen Eupolin agentti David Stahl ilmestyy takaisin Hiljan elämään. Myös Syrjäsen apuri Juri Trankov tahtoo Hiljan rikoskumppanikseen, mutta kenen pussiin hän todella pelaa? Entä Davidin lapsuudenystävä Jaan Rand, joka palaa luostarista Italiasta toimittamaan Davidin antamaa tehtävää? Hiljan luottopoliisi Teppo Laitio on ottanut niskoilleen murhasyytteen ja pyytää Hiljan apua. Kun Hiljan vankimielisairaalaan suljettu isä aiotaan päästää koevapauteen, on aika varustautua pahimpaan. Hilja pelkää sekä oman henkensä että vasta löytämänsä pikkusisaren, Vanamon, puolesta. Syrjäsen ja Julian häiden valmistelu vie Hiljan New Yorkiin, jossa Hilja tapaa oppi-isänsä Mike Virtuen. Onko kaikki se, mille Hilja on ammattitaitonsa perustanut, ollutkin pelkkää huijausta? Kehen voi lopulta turvata tässä pelissä, jossa ihmishenki on pikkuseikka ja harva paljastaa todellisen karvansa. Kuka lopulta on ilves kotikissan vaatteissa?Tiikerinsilmä
4. Hilja Ilveskero -romaani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti