Translate

18 toukokuuta 2023

Kuinka menestyä hullujenhuoneella: Abrahamson, Emmy

Huumori on taiteenlaji. Varsinkin vitsailtaessa vakavista asioista, kuten mielenterveyden ongelmat. Emmy Abrahamson on onnistunut siinä ihan hyvin ja pysyy taitavasti hyvän maun rajoissa. Kirja on samaan aikaan sekä hauska, että vakava. Tarina alkaa päähenkilön, Stand up -koomikko Majan joutumisesta psykiatriselle osastolle. Lukija pääsee myös seuraamaan hetkiä ennen romahdusta. Mikä kaikki johti hänet tähän tilanteeseen? Majan tarina havahduttaa huomaamaan, että todellisuudessakaan ei leveän hymyn tai hauskan tarinan takana välttämättä ole onnellinen ihminen. Kirja paitsi antaa tietoisuutta mielenterveysongelmista, niin myös kritiikkiä ruotsalaista terveydenhuollon järjestelmää kohtaan. Aiheet, joita tulee aina tasaisin väliajoin tarkastella ja nostaa esiin. Kirjailijalle iso plussa siitä.

Kirjan kuvaus:

Bestselleristin pettämättömällä huumorilla höystetty omakohtainen kertomus suljetulta osastolta  

Majan ura stand up -koomikkona ei varsinaisesti ole nousukiidossa, kuten ei hänen elämänsäkään. Kaikki sai oikeastaan alkunsa jo siitä, kun Majan äidin pessaari petti ja Maja syntyi. Viime aikoina Maja on murtautunut mökkiin varastaakseen alkoholia (mutta se tuli tarpeeseen), repinyt irti puolet ystävänsä tapeteista (mutta tapetin takaa kuului hiiren rapinaa) ja missannut tärkeän koe-esiintymisen (mutta kukapa ei olisi, kun matkan katkaisee kimppuun hyökkäävä puudeli). Mutta ei kai poliisi siltikään ole oikeutettu viemään häntä suljetulle osastolle?  

Emmy Abrahamson nousi kansainvälisesti tunnetuksi omakohtaisella rakkaustarinallaan Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista, joka pysytteli myös Suomen bestsellerlistoilla kolmen kuukauden ajan. Kuinka menestyä hullujenhuoneella perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin mielenterveyden pettämisestä. Samalla romaani ottaa railakkaasti mutta terävästi kantaa mielipiteitä jakavaan aiheeseen.  

”Vakavasta aiheesta huolimatta tämä on lämmin ja erittäin hauska kirja täynnä tarkkanäköisyyttä, joka vetää vertoja Amy Schumerille.” – Damernas Värld  

”Mustaa huumoria, purevia vitsejä, kuumeisen intensiivinen ja sisältää kahmalokaupalla elämänviisautta.” – Tara  

”Tämän kevään komediahitti. Kirja jota rakastaa hullun lailla.” – I Hyllan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET