Translate

22 toukokuuta 2023

Kadonneet sydämemme: Ng, Celeste

Tämä on dystooppinen romaani, mutta tuntuu, kuin sen tapahtumat voisivat käydä helposti toteen. Kirjan päähenkiö on12-vuotias Bird. Hän asuu kirjastonhoitaja isänsä Ethanin kanssa Amerikassa, jossa ei toivotut kirjat jauhetaan wc paperiksi, aasialaista syntyperää olevia lapsia erotetaan vanhemmistaan ja ihmisten vapautta rajoitetaan suojelun nimissä. Birdin kiinalaisamerikkalainen äiti Margaret on paennut virkavaltaa kolme vuotta aikaisemmin. Isä kieltäytyy puhumasta hänestä ja käskee Birdiä salaamaan syntyperänsä oman turvallisuutensa vuoksi. Bird kuitenkin päättää löytää äitinsä ja vastauksia kysymyksiinsä. Tarina kerrotaan Birdin ja Margaretin suulla. Teksti on helppolukuista ja vakavasta aiheesta huolimatta juoni on todella vetävä. Itse en voinut laskea kirjaa käsistäni ennen loppuratkaisua. Varsinkin äidin toiminta oli koskettavaa ja herkisti tunnelman. Kirja on myös hyvä muistutus siitä, kuinka helposti saatamme poiketa ihmisyyden polulta, jos emme pidä varaamme. Suosittelen lämpimästi.

Kirjan kuvaus:  

Polttavan ajankohtainen ja hätkähdyttävä romaani äidin ja pojan välisestä murtamattomasta rakkaudesta yhteiskunnassa, jota hallitsee pelko ja viha.  

Kaksitoistavuotiaan Birdin äiti Margaret, kiinalaisamerikkalainen runoilija, jätti perheensä kolme vuotta sitten. Bird ei tiedä, mitä äidille tapahtui tai miksi hän lähti.  Taloudelliseen epävarmuuteen ja väkivaltaisuuksiin on tarjottu ratkaisuksi "amerikkalaisen kulttuurin säilyttäviä" lakeja. Aasialaistaustaisia vainotaan, ja kirjastoista on poistettu epäisänmaalliset kirjat – myös Birdin äidin teokset.  

Arvoituksellisen kirjeen avulla Bird pääsee äitinsä jäljille ja löytää maanalaisen kirjastonhoitajien verkoston. Raportit pakkosiirrettyjen lasten kohtaloista vievät Birdin kohti vastarintaa, joka kylvää siementä muutokselle. 

 ”Ng tunnetaan perheisiin, etnisyyteen ja ihmissuhteisiin pureutuvana kirjailijana. Nyt hän nostaa riman uudelle tasolle tarinassa, jonka intensiivisyyttä kasvattavat poliisiväkivalta, poliittiset protestit, kirjojen kieltäminen ja ihmisten syrjintä. Ngin kaunis mutta hyytävä romaani resonoi Margaret Atwoodin ja Orjattaresi-romaanin fanien keskuudessa.” – Library Journal

Gummerus [2023]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET