Translate

02 heinäkuuta 2022

Toinen elämäni: Sandrel, Julien

Tämä romaani käsittelee perheen salaisuuksien aiheuttamia ongelmia. Tarinan lähtökohdat ovatkin kohdillaan, mutta en vain päässyt yli siitä epäuskottavasta juonen käänteestä, että identtiset kaksoset voisivat vaihtaa paikkaansa muiden huomaamatta. Ehkä, jos olisivat eläneet yhdessä ja tienneet toisistaan kaiken, mutta kirjan kaksoset tapaavat vuosikausien eron jälkeen ja lyhyellä opastuksella toinen voisi hypätä toisen saappaisiin … en kyennyt kuvittelemaan moista tilannetta. Siihen mielenkiinto töppäsi, vaikka kirjan loppuun luinkin. Sinällään liikuttava tarina ”onnellisella” lopulla.

Kirjan kuvaus:

Ranskalaisen menestyskirjailijan valoisa ja ihastuttava kertomus piilotetuista perhesuhteista, kaksossisaruuden voimasta sekä yhteisestä missiosta.    Pariisilainen lääkäri Romane ei ole astunut jalallaankaan Marseilleen, mutta hänen potilaansa inttää nähneensä hänet siellä. Potilaan väite jää kalvamaan Romanea, joka löytää kuin löytääkin Marseillesta mystisen kaksoisolentonsa, Juliette-nimisen kirjakauppiaan. Kummankin yllätykseksi he todella ovat identtisiä. Miten naiset ovat voineet elää 39 vuotta tietämättä toistensa olemassaolosta? Miksi heidän perheensä ovat salanneet totuuden? Yhdessä kaksossisaret aloittavat odottamattoman tutkimusmatkan paljastaakseen salaisuuden menneisyydestään.

Tammi [2022]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET