Translate

03 heinäkuuta 2022

Lukupiiri maailman laidalla: Skybäck, Frida

Tarina kulkee kahdessa ajassa. Madeleinen elämää Ljusskärissä seuraamme vuonna 1987 ja hänen sisarensa Patrician nykyhetkessä. Teksti on helppolukuista. Juoni rakentuu Patrician ajasta Ljusskärissä, jonne hän saapuu etsimään totuutta siskonsa kohtalosta. Patricia majapaikka, Monan bed, breakfast & books on hotelli täynnä mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kirjan yleisvire on hieman hitaan alun jälkeen jännittävä. Siksi sijoittaisinkin tämän genressä psykologisiin romaaneihin. Juonesta löytyy kaikkea surusta aina nauruun, rakkauteen ja hyvään ystävyyteen asti. Ympäristön kuvaukset tuntuvat todellisilta. Odotin hieman enemmän tarinaa mielenkiintoisesta lukupiiristä ja sen toiminnasta, mutta se ei kirjan nimestä huolimatta ole tämän tarinan ydin. 

Kirjan kuvaus:

 ”Pirskahtelee täydellistä lukemisen ja kerronnan iloa.”  – Amelia  

Tervetuloa ahmimaan hyvän olon buffeeta! Inhimillinen lämpö, hyvä seura ja kirjat keventävät jopa synkimpiä perhesalaisuuksia. Ihanaa luettavaa Kirjakauppa Thamesin varrella -kirjan tekijältä!  

Patrician sisko katosi mystisesti yli kolme vuosikymmentä sitten. Saatuaan nimettömän kirjeen, joka sisältää vihjeen Madeleinesta, Patricia lähtee Skåneen löytääkseen viimein siskonsa. Patricia tutustuu kylän lukupiiriläisiin, jotka kirjojen, juorujen ja rakkaushuoliensa lomassa kiinnostuvat kerimään auki Madeleinen mysteeriä. Mutta kyselyt herättävät myös outoa torjuntaa. Mitä synkkää salaisuutta kyläläiset varjelevat?  Lukupiiri maailman laidalla on viehättävä ja toivontäyteinen tarina rakkauden ja ystävyyden parantavasta voimasta ja uudesta alusta.  

Frida Skybäck (s. 1980) toimi historian- ja kieltenopettajana ennen menestyksen suomaa mahdollisuutta ryhtyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Skybäck on julkaissut historiallisia romaaneja ennen huikeaan suosioon nousseen Kirjakauppa Thamesin varrella ilmestymistä. Se kipusi Ruotsin bestsellerlistan kärkeen ja sitä on myyty yli 120 000 kappaletta. Myös Lukupiiri maailman laidalla on kerännyt ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoilta. Skybäck asuu Skånessa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa

Werner Söderström osakeyhtiö [2022]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET