Translate

09 tammikuuta 2022

Teeskentelyä: Bourne, Holly

Bourne käsittelee kirjassaan mm. naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ja seksiä vallan välikappaleena. Kuinka joskus, jopa uhrin itsensä on vaikea sitä tunnistaa. Kirja on päähenkilö Aprilin ajatusvirran mukana vihainen, sekopäinen, kiihkeä ja lopulta toiveikas. Aprilin elämäntilanteen johdosta tarina sisältää paljon kirosanoja ja miesvihaa. Alussa mietin jopa lukemisen keskeyttämistä. Uteliaisuus kuitenkin voitti. Moniin Aprilin ajatuksiin voi samaistua ja loputkin herättättivät miettimään asioita syvällisemmin. Bourne kirjoittaa aiheesta asiantuntevasti. Varsinkin Aprilin työ hyväntekeväisyysjärjestössä vaikuttaa varsin realistiselta. Onhan Bourne itsekin ollut hyväntekeväisyysjärjestössä auttamassa nuoria ihmissuhde ja mielenterveyskysymyksissä. Lukijan eteen tuodaan useita Aprilin työssään saamia sähköposteja, joissa uhrit kaipaavat neuvoja. Kirjassa on ripaus romantiikkaa, mutta puhtaasti romantiikan perässä oleville en tätä suosittelisi. Näkisin, että kevyestä kirjoitustyylistään huolimatta, tämä vaatii lukijalta kolmea A:ta:  Avoimmuutta, Ajatusta ja Aikaa. 

Kirjan kuvaus:

April on kiva, nätti ja melko normaali, mutta hänen deittielämänsä on yhtä pettymystä, sydänsurua ja raivoa. Kunpa April voisi olla enemmän Gretelin kaltainen. Gretel on juuri sitä mitä miehet haluavat: itsenäinen, rento, täydellisen ongelmaton ja hurmaavan hauska naapurintyttö. Ongelma on se, ettei Gretel ole todellinen ja että April teeskentelee nyt olevansa hän…   

Deittailu Gretelinä on paljon hauskempaa – etenkin, kun hän saa koukkuunsa pahaa-aavistamattoman Joshuan. Lopultakin April on niskan päällä, mutta pystyykö hän kontrolloimaan omia tunteitaan? Ja kun hänestä ja Joshuasta tulee läheisempiä, kauanko teeskentelyä voi jatkaa?   

Englantilaisen Holly Bournen Teeskentelyä (Pretending) ruotii oivaltavasti ja armotta pari-kolmekymppisten deittimaailman falskiuksia ja kiroja. Romaanista ollaan sovittamassa TV-sarjaa.

Gummerus [2021]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET