Translate

30 tammikuuta 2022

Rantakahvila: Diamond, Lucy

”Rantakahvila” on erittäin kevyttä luettavaa. Päähenkilö on lämminhenkinen Evie. Hän tuntee olevansa perheen musta lammas, jonka odotetaan epäonnistuvan kaikessa mihin ryhtyy. Kirjan tarinassa Evie toteuttaa lapsuutensa haaveet asua meren äärellä. Pieniä vastoinkäymisiä on, mutta ne ratkaistaan melko nopealla temmolla ja näin lukukokemus on erittäin kevyt. Rakkauskin astuu kuvioihin ennalta arvattavalla tavalla. Kirjan ehdoton suola on kyläyhteisön lämmin tunnelma ja merenrantamaisemien kuvaus. Diamondin kirjoitustyyli on helppolukuista ja viihteellistä. Tämä ”feel good” kirja sopii erittäin hyvin ”aivojen nollaamiseen”. Ei yllätä, mutta ihastuttaa.

Kirjan kuvaus:

Viihteen huippunimen rakastettu kesäromaani vihdoin suomeksi.   

Kolmekymppinen Evie Flynn sinnittelee pätkätöissä ja seurustelee ihan mukavan ja erittäin järkevän Mattin kanssa. Mattin pieni poika on Evielle rakas, mutta elämä tuntuu silti vain kulkevan ohi.   

Kun Jo-täti kuolee yllättäen, Evie perii kaukana Cornwallissa sijaitsevan rantakahvilan. Vastoin kaikkien odotuksia – myös omiaan – hän sukeltaa kahvilanpitäjäksi pienen kylän arkeen. Koettelemuksia ja kommelluksia riittää, mutta viimein uusi alku ylittää Evien kuvitelmat niin työssä kuin rakkaudessakin.   Brittiläinen menestyskirjailija Lucy Diamond tunnetaan kesälukemisen kuningattarena sekä lämpimien ja viisaiden tarinoiden punojana.

Kustannusosakeyhtiö Otava [2021]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET