Translate

25 joulukuuta 2021

Pimeän avain: Piekkari, Eija

Kristiina Elo -sarjan 14. osa

”Pimeän avain” on muistaakseni ensimmäinen Piekkarin kirja, jonka luen. Olen kuitenkin vuosien varrella lukenut niin paljon kirjoja, että näin pitkän dekkarisarjan kohdalla, se tuntuu epätodennäköiseltä. Tässäpä onkin suurin syy, miksi kirjoitan tätä blogia… mutta asiaan….

Kirjassa rikoksia ratkoo Rikosylikonstaapeli Kristiina Elo, tiiminsä kanssa. Tapahtumapaikkana Lahti ja sen ympäristö. Poliisilaitoksen henkilöstö jäi ymmärrettävästi, sarjan ollessa kyseessä, hieman etäiseksi. Murhia ei kuvailla lainkaan, joten kirja solahtaa helposti Cozy crime genreen. Rikoksesta epäillyt, sekä syyllinen, ovat ”normaaleja” ihmisiä. Tarina etenee hyvin, mutta joidenkin henkilöiden teot ovat psykologisesti ajateltuna hieman outoja…varsinkin lopussa. Olisiko syvempi luotaus heidän sielunmaailmaansa auttanut asiaa? Enpä tiedä. Murhaajan arvasin heti, mutta se tuntui olevan kirjailijan tarkoituskin. Me tiedämme, mutta poliisi ei ja saamme seurata tapahtumia ”kärpäsenä katossa”. Plussat kerää ehdottomasti alkusivuilla oleva henkilöluettelo, vaikka tarina pysyi muutenkin ihan hyvin kasassa. Sopivaa luettavaa, kun haluaa vain rentoutua kirjan parissa.

Kirjan kuvaus:

Mukaansatempaava jännitysromaani siepatun naisen mysteeristä. Uskottavaa rikostutkintaa ja poliisien oman elämän tapahtumia yhdistävä Kristiina Elo -sarja on kiehtonut lukijoita jo yli vuosikymmenen. 

Nainen herää vieraassa paikassa pimeässä. Alkusäikähdyksen jälkeen hän on varma, että kyse on leikistä, jossa hänen pitää löytää avain päästäkseen ulos. Aivan kuten leikissä vuotta aiemmin. Nainen alkaa kontata pimeässä ympäriinsä. Asiaa vaikeuttaa toiseen jalkaan sidottu naru, joka rajoittaa liikkumisen tietylle alueelle. Onneksi hänelle on jätetty vettä käden ulottuville.   

Nainen yrittää ymmärtää, mitä tapahtui ja miksi joku halusi siepata hänet, mutta edellisen illan tapahtumat eivät täysin palaa mieleen. Siitä hän on melko varma, ettei ole suututtanut ketään.   

Viha hänessä kasvaa, ja lopulta hän haluaa kostaa liian pitkälle menneen leikin sille, joka hänet sieppasi. Hän ei vain aavista, että pahin ei ole vielä tapahtunut.   

Rikosylikonstaapeli Kristiina Elo ei jaksa alkuun keskittyä naisen katoamiseen, koska huoli omasta terveydestä nousee päällimmäiseksi. Huoli uhkaa viedä voimat kokonaan.   

Pimeän avain on neljästoista osa hollolalaisen Eija Piekkarin suosittua Kristiina Elo -dekkarisarjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET