Translate

25 joulukuuta 2021

Maorien laulu: Lark, Sarah

Neuseeland -sarjan 2. osa (Uusi-Seelanti -sarja)

Maorien laulu on jatkoa kirjalle ”valkoisten pilvien maa”. Teos on fyysisesti todella paksu ja painava (863 sivua). Sara Larkin tarinankerronta jatkuu jälleen korkeatasoisena. Uuden-Seelannin kuvaukset ovat onnistuneita ja mielenkiintoista luettavaa. Maorikulttuurin kuvaukset saivat minut jopa hakemaan netistä kirjassa mainittuja soittimia ja tansseja. Henkilöhahmoja on runsaasti ja jos jonkun nimen unohtaakin, niin eteenpäin lukeminen muistuttaa nopeasti kuka kukin on. Tätä toista osaa lukiessa, sukukroniikka alkoi muotoutua mielessäni, herättäen mielenkiinnon nykyisten ja tulevien sukupolvien kohtaloista. Tarina on mukaansa tempaava. Sukujen vaiheet ovat tapahtumarikkaita. Monet henkilöhahmoista mielenkiintoisia. Teos sisältää kuitenkin jonkin verran kuvauksia seksuaalisesta väkivallasta, mikä ei välttämättä sovi herkimmille lukijoille. Osa 3 on kirjana samaa kokoluokkaa ja oletettavasti se sisältää rankkojakin aiheita, joten pieni paussi on itsellekin tarpeen, ennen kuin jaksan lukea sen.

Kirjan kuvaus:

Maorien laulu vie lukijan takaisin Uuteen-Seelantiin, Christchurchin kylän lammasfarmeille ja Queenstownin kaupunkiin. On kulunut 40 vuotta siitä, kun Gwyneira ja Helen matkasivat Englannista uuteen maanosaan mennäkseen naimisiin. Gwyn johtaa edelleen Kiwardin lammastilaa, mutta Helen on nyt pienen majatalon omistaja.Säteilevä Elaine O'Keefe on Helenin tyttärentytär. Hän rakastuu päätä pahkaa komeaan William Martyniin, Irlannista kotoisin olevaan nuoreen mieheen, jonka menneisyys on hämärän peitossa. Vaan kun Gwynin lapsenlapsi Kura palaa takaisin kotiin, on kolmiodraama valmis. Kura on todellinen kaunotar, jonka intohimona ovat vain ja ainoastaan musiikki sekä matkustaminen Eurooppaan. Molempien nuorten naisten on kestettävä pettymyksiä, joita elämä tuo eteen, ennen kuin he voivat löytää rakkauden ja onnen - varsin odottamattomasta suunnasta. Kuten sarjan ensimmäinen osa Valkoisen pilven maa, myös Maorien laulu kuvaa upeasti ystävyyttä, rakkautta ja siirtomaa-ajan ihmisten unohtumattomia kohtaloita.

Bazar [2017]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET