Translate

06 joulukuuta 2021

24 pientä ihmettä: Fagerlund, Jenny

Kirjan kannesta sain hömppä romaani kuvan, mutta ”24 pientä ihmettä” on ennen kaikkea selviytymistarina, ripauksella romantiikkaa. Kertomus siitä, kuinka läheisten tuki ja rakkaus kannattelee silloin, kun itsellä on vaikeaa. Kirjassa seurataan, kuinka Emma pikkuhiljaa havahtuu 2 vuoden surustaan ja alkaa rakentamaan elämäänsä uudelleen. Toipumista edistävät Emman tekemät hyvät teot. Vaikka Fagerlundin kirja onkin keveimmästä päästä, niin se sai silti ajattelemaan, josko itsekin pitäisi tehdä samanlainen hyvien töiden lista…. Varmasti mieluisaa luettavaa romanttisten kirjojen ystäville.

Kirjan kuvaus:

Emma menetti miehensä jouluaattona kaksi vuotta sitten. Joulunaika muistuttaa häntä yhä onnettomuudesta ja nostaa kipeät muistot pintaan.   

Eräänä marraskuun iltana Emma törmää vanhaan mieheen, joka on eksynyt lumituiskussa. Hän saattaa miehen kotiin, ja pieni teko laittaa alulle jotakin suurempaa. Emma päättää tehdä 24 hyvää tekoa ennen joulua – yhden joka päivä.   Yksinäiset illat vaihtuvat pieniin onnen hetkiin, ja hyvät teot muuttavat myös Emmaa itseään. Miltä Emman elämä näyttää, kun jouluaatto viimein koittaa?   

24 pientä ihmettä on lämminhenkinen ja viisas kertomus siitä, miten yksinäiseltä joulu voi tuntua ja miten merkityksellisiä pienet asiat voivat olla. Romanttinen joulutarina on ylistys rakkauden monille eri muodoille.   

Jenny Fagerlund on tukholmalainen journalisti ja kirjailija. Hän rakastaa hyvän mielen romaaneja ja lukee kaiken, minkä käsiinsä saa.

Gummerus [2021] 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET