Translate

24 kesäkuuta 2025

Koskaan et voi tietää: Lehtovirta, Helena

Palo & Koski -sarjan 1. osa

Lintuvaarassa vietetään eläinlääkäri Johanna Palon ja kustantaja Jaakko Kankareen häitä. Seuraavana päivänä juhlissa riitaa haastanut Ilkka Messilä löytyy hääparin sohvalta murhattuna. Samaan aikaan kansanedustaja Kari Koljonen painostaa ja uhkailee Jaakkoa luopumaan Venäjä-aiheisen kirjan julkaisemisesta. Rikoskomisario Tuomas Koski ryhtyy selvittämään murhaa aisaparinaan rikostutkija Joni Eriksson. Tapahtumien edetessä he tulevat yllättymään useammin kuin kerran.

Kirjan alkupuolella poliisi kuulustelee häiden vieraita, jonka jälkeen tarina saa tuulta alleen. Runsas henkilögalleria esitellään alkusivuilla ja joukon hahmottamisessa menee hetki. Tilanne kyllä selkenee juonen edetessä. Tarina kerrotaan useammasta näkökulmasta. Rikoksen ratkonnan ohessa tutustutaan henkilöhahmojen välisiin suhteisiin. Rikospaikka on mielenkiintoinen ja kirjassa esiintyvät kissat ovat aina plussaa 😉. Lopussa on tiiseri, joka saa odottamaan seuraavaa osaa. Kirja ei sisällä väkivaltaa, joten sopii hyvin myös Cosy Crime genren lukijoille.

Kirjan kuvaus:

KOSKAAN ET VOI TIETÄÄ
Lehtovirta, Helena, kirjoittaja
Crime Time [2025]
320 sivua

 Menneisyys – se palaa aina takaisin.

Psykologinen dekkari suvun synkistä salaisuuksista.

Eläinlääkäri Johanna Palon häistä ei todellakaan tullut sellaista ikimuistoista juhlaa kuin hän oli suunnitellut. Vanhaan ystäväjoukkoon mukaan kutsuttu uusi tulokas juopui aivan liikaa ja haastoi riitaa muiden vieraiden kanssa.

Samaan aikaan kansanedustaja Kari Koljonen painostaa ja uhkailee Johannan puolisoa luopumaan Venäjä-aiheisen kirjan julkaisemisesta.

Ja häiden jälkeisenä aamuna hääparin lintuvaaralaisesta talosta löytyy kuollut mies. Syyllinen voi olla kuka tahansa häiden jatkojen vieraista – vai kävikö talossa ulkopuolinen henkilö?

Rikoskomisario Tuomas Koski ryhtyy selvittämään rikosta ja tulee yllätetyksi useamman kerran. Mutta suurin yllätys on häneltä piilossa nurkan takana.

Helena Lehtovirta on espoolainen juristi, joka on työurallaan nähnyt läheltä suomalaista työelämää ja päättäjiä yhteiskunnan ytimessä. Hän on toiminut eduskunnan henkilöstöpäällikkönä ja Ulkopoliittisen instituutin hallintojohtajana sekä hoitanut henkilöstö- ja lakiasioita yliopistomaailmassa. Vapaa-ajallaan hän on kiinnostunut viron kielestä, kasvattaa lähiruokaa kotipihallaan ja hoitaa kolmea rescuekissaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET