Kielokoski-sarjan 2. osa
Aina Varjoranta on asettunut asumaan Kielokoskelle ja työskentelee kirjastonhoitajana. Maalaiskylä tuntuu jo kodilta ja suhde Maunoon on syventynyt. Isyyden haasteet ja perheterapiat tulevan ex-vaimon kanssa ,vievät kuitenkin suuren osan Maunon arjesta ja Aina kokee itsensä ulkopuoliseksi. Kun kylään sitten saapuu tunteita herättävä italialaismies, on Ainalla edessä vaikeita valintoja. Jatkoa kirjalle Unohdettujen unelmien kirjasto. Sarjan kannattaa lukea kronologisessa järjestyksessä, jotta ihmissuhteiden taustat olisivat selvillä. Kirja sisältää muutamia erikoisia juonenkäänteitä, mutta perusjuoni on melko ennalta arvattava. Ainan suvun taustoja ratkotaan edelleen ja se tuo tarinaan mukavaa arvoituksellisuutta. Kirjoitustyyli on kevyttä, mutta tarinassa käsitellään myös vaikeita ja surullisia aiheita. Ei aivan yllä ensimmäisen osan tasolle, mutta varsin viihdyttävää Feelgood luettavaa.Kirjan kuvaus:
kirjoittaja: Putkonen, Liina
kustantaja: Tammi (yhtiö)
Tammi [2024]
Hurmaava Kielokoski-sarja jatkuu!
Maaseutuidyllissä törmätään uusperhearjen haasteisiin ja eksytään aidan toiselle puolelle, jossa ruoho on vihreämpää. Vai onko sittenkään?
Kielokoski tuntuu Aina Varjorannasta hetki hetkeltä enemmän kodilta. On mielekäs työ kirjastonhoitajana, kyläyhteisön pirskahtelevat persoonat tukena ja vatsanpohjalla perhosia, kiitos Maunon. Perhoset eivät vain riitä pitämään onnea yllä, kun Maunon monimutkaiset perhekuviot sekoittavat pakkaa.
Sitten Aina löytää ruukin tiluksilta taianomaisen talvipuutarhan – ja sieltä komean italialaismiehen. ”Elämä ei ole kohta tai äsken, vaan nyt”, kaikuu äidin vanha viisaus mielessä. Entä jos onni voisi olla myötä rakkaudessa tässä ja nyt?
Liina Putkonen (s. 1973) on Helsingissä asuva toimittaja ja kirjailija, jonka esikoisteos Jäätynyt tyttö voitti Rikos-Kniga-kilpailun syksyllä 2016. Ajatus maaseuturomanttisesta Kielokoski-sarjasta sai alkunsa kesällä 2022, kun Putkonen kaipasi lepopaikkaa maailmantuskalta. Varastettujen hetkien puutarha on sarjan odotettu toinen osa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti