Blooming you -sarjan 2. osa
Helena on seurannut unelmiensa aarrekarttaa ja työskentelee nyt Blooming you kukkakaupassa, Tampereella. Ongelmana on, että Helena ei ole löytänyt sopivaa hetkeä kertoa aviomiehelleen irtisaoutuneensa varsinaisesta työstään Kajastuksen kuntoutuksen ohjaajana. Aviomiehelläkin on oma salaisuutensa. Kun yhtälöön lisätään naapuriin muuttanut äiti, niin elämässä riittää haasteita. Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta tässä on runsaasti viittauksia ensimmäiseen osaan. Juoni jatkuu Tulppaanitoiveunia kirjan mukaisesti, mutta onnistuu myös yllättämään lopussa. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja helposti lähestyttäviä. Henkilögalleria on helposti hallittavissa. Kirjoitustyyli on selkeää. Viihdyttävä feelgood –kirja.Kirjan kuvaus:
kirjoittaja: Suomela, Laura
kustantaja: Into Kustannus,
Into [2024]
Hurmaavan viihdesarjan toinen osa on täynnä kukkien loistoa ja tunteiden suurta sinfoniaa.
Nelikymppinen Helena elää täysillä unelmaansa kukkakaupassa, jossa päivät täyttyvät huumaavilla tuoksuilla ja unohtumattomilla kohtaamisilla. Helenan Hartsa-puoliso tosin luulee, että vaimo on vain pienellä virkavapaalla varsinaisesta työstään – mutta tämänkin Helena aikoo selittää vielä parhain päin.
Kukkaloiston keskeltä ei yllätyksiä puutu, myös Hartsan menneisyydestä paljastuu jotakin täysin odottamatonta, jossa riittää pureskeltavaa. Oman mausteensa Helenan elämään antaa seinänaapuriksi muuttanut äiti, jonka tempaukset saavat tyttären välillä silkan epätoivon partaalle. Eikä Helena itsekään osaa aina olla sekaantumatta ystäviensä ihmissuhdekuvioihin, vaikka tekeekin sen omaan hyvää
tarkoittavaan tyyliinsä...
Blooming You on Tampereelle sijoittuva viihdesarja, joka yhdistää lämpimän viisasta huumoria ja elämän käännekohtia. Pioneja ja peitetarinoita -kirjassa sympaattisen päähenkilön Helenan hymy lämmittää joka päivä siitä riemusta, että yksi unelma on täyttynyt!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti