Translate

10 toukokuuta 2024

Taipumattomat: Hart, Emilia

Kirjassa seurataan kolmen toisilleen sukua olevan naisen elämää, kulkien kolmella aikajanalla. Nykyhetki: Kate on paennut perheväkivaltaa isotädiltään Violetilta perimäänsä taloon. Hänellä ei ole ystäviä eikä rahaa, vain talo ja sen varikset. 1940 -luku: Violet asuu kartanossa isänsä ja veljensä kanssa. Hän kadehtii miesten saamia etuoikeuksia, kuten opiskelua ja tuntee yhteyttä hyönteisiin. 1600 -luku: Altha on tyrmässä. Häntä syytetään noituudesta. Altha on helppo kohde, sillä hänen äitinsä oli kylän parantaja, joka kulki kylillä varis olkapäällään. Kirjassa jokainen suvun naisista pääsee ääneen vuorotellen. Henkilöhahmot ovat onnistuneita. Juonessa on hyvä rakenne ja aikatasolta toiselle siirrytään onnistuneesti. Tarina lähtökohdat ovat synkät, mutta tekstistä välittyy naisten voima. Kirja on helppolukuinen ja kerrontatyyli vangitseva. Hart tekee hienoa työtä punoessaan maagista realismia tarinaan ilman, että se muuttuu fantasiaksi. Hyvä kirja vahvoista naisista.


Kirjan kuvaus:

Hart, Emilia, kirjoittaja
Viitanen, Viia, kääntäjä
Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja
Werner Söderström Osakeyhtiö [2024]

Viisi vuosisataa. Kolme naista. Yksi salaisuus.
Villiä taikuutta humiseva esikoisromaani ylistää naisten sukupolvelta toiselle periytyvää lujuutta.
Vuonna 2019 Kate pakenee väkivaltaista parisuhdetta Lontoosta syrjäiseen pikkukylään Pohjois-Englantiin. Hänen määränpäänsä on Weyward Cottage, jonka hän on yllätyksekseen perinyt isotädiltään Violetilta, omaleimaiselta hyönteistutkijalta. Kamppaillessaan menneisyytensä traumojen kanssa Kate saa selville salaisuuden sukunsa naisista. Salaisuus juontaa juurensa vuoteen 1619, jolloin hänen esiäitinsä Altha Weyward joutui oikeuteen noituudesta…

Taipumattomat on lumoava sekoitus historiallista fiktiota, maagista realismia ja polttavan ajankohtaisia kysymyksiä sukupuolesta, vallasta ja vapaudesta.

Emilia Hart syntyi Sydneyssä, Australiassa, ja työskenteli asianajajana Sydneyssä ja Lontoossa ennen kuin ryhtyi kirjailijaksi. Hart asuu Lontoossa. Taipumattomat on hänen esikoisromaaninsa, ja se sai alkunsa vuoden 2020 sulkutilan aikana Pohjois-Englannissa, Cumbrian satumaisesti kumpuilevissa maisemissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET