Translate

14 syyskuuta 2022

Selviytyjät: Harper, Jane

Tarina kännistyy hitaasti, mutta pääsee onneksi pian vauhtiin. En tiedä johtuiko se minusta vai nimistä vai henkilöiden määrästä vai ehkä kirjoitustyylistä, mutta varsinkin alussa menin henkilöhahmoissa sekaisin. Loppua kohti tilanne onneksi parani. Henkilöt olivat arkisen uskottavia. Tapahtumapaikkana on Tasmania ja Harper onnistuu hyvin kuvaamaan sen maisemia. Varsinkin luolastoa. Kirja sopii herkemmillekin lukijoille, sillä tarina ei sisällä raakoja kohtia, vaan luottaa enemmänkin psykologiseen jännitykseen. Juoni on mielenkiintoinen siinä mielessä, että päähenkilö Kieran Elliott on tavallaan sivusta seuraaja, mutta liittyy silti tiiviisti tapahtumiin. Syyllistä saakin sitten arvuutella loppuun asti ja loppuratkaisu on melko yllättävä.

 Kirjan kuvaus:

Tragedia Tasmanian myrskyävällä rannikolla  Jane Harperin odotettu trilleriuutuus vie pieneen rannikkokaupunkiin Australian tuntemattomaan Tasmaniaan, jossa armoton meri on aina läsnä.  

Kieran Elliottin elämä muuttui nuoruudessa kertaheitolla yhden harkitsemattoman teon seurauksena. Paluu vanhalle kotiseudulle Tasmanian rannikolle nostaa vanhan tragedian pintaan vuosien jälkeen. Kieran on yksi eloonjääneistä, mutta syyllisyys kulkee mukana jokaisella askeleella, ja perheen ja ystävien tapaaminen on tuskallista kaikille.  

Kun rannalta löytyy yllättäen naisen ruumis, painajainen palaa ja vaietut salaisuudet pyrkivät esille: haaksirikko, kadonnut tyttö, kysymykset joihin ei koskaan vastattu.  

Vahva tunnelma, Australian kesytön luonto ja hitaasti kiristyvä uhkaava jännitys ovat brittiläis-australialaisen Jane Harperin tavaramerkkejä.  

”Harper ei tarvitse aurinkoa ja erämaan hiekkaa kirjoittaakseen koukuttavan, pelottavan trillerin.” Observer

Tammi [2022]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET