Translate

12 helmikuuta 2022

Törmäyskurssi: O'Leary, Beth

”Törmäyskurssi” on Addien ja Dylanin hieman töyssyinen rakkaustarina. Juoni kulkee kahdessa ajassa. SILLOIN hetkessä, jolloin Addie ja Dylan tapaavat ensimmäisen kerran ja NYT, kun kolari tapahtuu ja lähdetään roadtripille. Varsinkin SILLOIN tapahtumat tuntuivat ajoittain sekavilta, sillä kuvaan astui liikaa ihmisiä yhdellä kertaa. Hetkeen en tiennyt kuka oli kuka. Henkilöhahmot käyttäytyivät ajoittain oudosti, varsinkin Rodney. Hänen loppukohtauksensa sai minut pyörittelemään silmiäni. Romanttiseksi kirjaksi tarinan juoni oli ihan hyvä. Tapahtumia oli paljon ja niihin mahtui hauskojakin hetkiä. Kevyen kertomuksen lomaan O'Leary on sisällyttänyt vakavia aiheita, kuten alkoholismi, huumeriippuvuus ja mielenterveysongelmat. Niitä käsitellään kuitenkin melko pintapuolisesti. Näin ollen kokonaiskuva on kohtuullisen kepeä. Tätä kirjaa ei kannata lukea liian vakavalla mielellä. Uskoisin, että silloin siitä pystyy nauttimaan eniten. 

Kirjan kuvaus:

Edessä pitkä automatka eksä takapenkillä – nasta lautaan vai jarru pohjaan?  

Kimppakämppä- ja Vaihtokauppa-menestysromaanien tekijän kolmas teos on villi roadtrip kohti rakkautta. Sisältää pari koukkausta menneisyyteen ja muutaman pysähdyksen väärinymmärryksessä.  

Addie ja hänen siskonsa ovat valmistautuneet mahtavalle roadtripille soittolistoin ja eväspaketein. Heidän ystävänsä on menossa naimisiin Skotlannissa ja automatka sinne on osa hauskuutta. Siihen asti, kun toinen auto törmää heidän peräänsä ja kolaroivaksi kuskiksi paljastuu Addien eksä Dylan. Tietenkin Dylan bestiksineen on matkalla samoihin häihin, ja kun poikien auto on lunastuskunnossa, Addie ei voi kuin tarjota heille kyytiä. Edessä on neljäsataa mailia törmäyskurssilla, mutta onko Addien ja Dylanin yhteinen tie noussut lopullisesti pystyyn?  

Beth O’Leary on menestyskirjailija, jonka teoksia on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Niissä on nokkelaa dialogia, todentuntuisia hahmoja ja rutkasti sydäntäraastavaa romantiikkaa. Hänen esikoisteoksensa Kimppakämppämyi yli puoli miljoonaa kappaletta, ja Vaihtokaupan elokuvaoptio on myyty Steven Spielbergin tuotantoyhtiölle. O’Leary kirjoittaa kirjojaan Hampshiren maaseudulla huonosti käyttäytyvä kultainen noutaja seuranaan.

Werner Söderström Osakeyhtiö [2022]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET