Translate

24 helmikuuta 2022

Mies pimeästä: Lagercrantz, David

 Regge ja Vargas - sarjan 1. osa

Hidas alku hämmensi minua, mutta onneksi juoni sai ryhtiä, kun Hans Rekke ja Micaela Wargas aloittavat yhteistyön. Vaimostaan eronnut ja mielenterveysongelmista kärsivä Hans Rekke on kuin nykyajan Sherlock Holmes. Hänellä on Holmesin päättelykyky ja riippuvuus huumaaviin aineisiin (kirjassa niiden väärinkäytön seuraukset saavat aika suuren tilan). Hän asuu vuokraemäntänsä yläkerrassa ja velikin ilmeisesti työskentelee salaisissa tehtävissä. Micaelan kaavailisin jatko-osissa asettuvan ”Watsonin pestiin”. Juoni on mielenkiintoinen, ja tarina on kirjoitettu niin, että sitä on helppo seurata. Kirjan ajankohtana on Tukholma vuonna 2003, mutta takaumissa liikutaan vuosikymmenten takaisissa Moskovan, Kabulin ja Mirburin maisemissa. Sanoisin, että ihan kelvollinen ensimmäinen osa, jonka henkilöhahmojen toivon jalostuvan jatko-osissa.

Kirjan kuvaus:

Kuin moderni Sherlock Holmes.  

Lagercrantz on palannut! Millennium-romaanien kirjoittajan uusi, älykäs rikossarja.  

Kesä 2003. Jalkapalloerotuomari hakataan kuoliaaksi Tukholmassa, ja paikallinen huligaani pidätetään. Epäilty ei kuitenkaan tunnusta murhaa. Apuun kutsutaan professori Hans Rekke, kuulustelupsykologian asiantuntija, mutta näytön puutteessa tutkinta romahtaa.  

Vuodet kuluvat, kunnes tutkintatiimissä mukana ollut Micaela Vargas kohtaa eräänä iltana professori Rekken uudestaan dramaattisissa olosuhteissa. Yhdessä he päättävät ratkaista tapauksen. Arvoitus syvenee, kun tarinaan näyttää liittyvän niin CIA kuin talebanitkin. Kuka erotuomari todella oli?  

David Lagercrantz (s. 1962) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, joka on julkaissut paitsi tietokirjoja myös useita romaaneja. Maailmanmaineeseen kirjailijana hänet nosti jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićin elämäkerta sekä Stieg Larssonin Millennium-romaanisarjan hahmoihin pohjautuvat itsenäiset jatko-osat. Poikkeusyksilöt ja oman tiensä kulkijat ovat aina inspiroineet häntä.


Werner Söderström Osakeyhtiö [2021]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET