Translate

08 heinäkuuta 2023

Kaksi tuntia aikaa kadota: McCarten, Anthony

10 satunnaista ihmisiä on valittu testaamaan vakoiluohjelmaa, jonka avulla voidaan löytää kuka vain, mistä päin maailmaa tahansa. Voittaakseen 3 miljoonaa dollaria, on testiin osallistuvien pakoiltava sieppaustiimiä 30 päivän ajan. Yksi kymmenestä valituista on Kaitlyn Day. Tämä vaatimaton kirjastonhoitaja onkin vaikeampi löydettävä, kuin mitä testin järjestäjä Cy Baxter osasi odottaa. Tarina kerrotaan monen henkilöhahmon näkökulmasta. Lukija pääsee seuraamaan osallistujien ajatuksia, pakoja ja "vangitsemisia". Lopussa keskitytään yhteen kilpailijaan. Juonessa on yllättäviä käänteitä. Alku oli vetävä, mutta loppu hitusen epäselvä. Suositeltava jo siksi, että kirja saa ajattelemaan hintaa, jonka maksamme teknologiasta ja turallisuuden tunteesta. Olemmeko valmiita siihen? Tarina sopisi hyvin elokuvan juoneksi. Hyvä trilleri.

Kirjan kuvaus:

Nelinkertaisen Oscar-ehdokkaan koukuttava trilleri katoamisen mahdottomuudesta.  

Meitä seurataan. Meistä tiedetään kaikki. Kukaan ei ole teknologian saavuttamattomissa. Katoaminen on mahdotonta. Vai onko?  

Kymmenen osallistujaa valitaan kokeeseen, missä jokaisella on kaksi tuntia aikaa nollata itsensä – hävittää kaikki tieto itsestään, kadota maan päältä, ja pakoilla 30 päivän ajan sieppaustiimejä. Ne, joita ei saada kiinni, palkitaan kolmella miljoonalla dollarilla. Kaiken takana on arvoituksellinen miljardööri ja tietotekniikkanero Cy Baxter ja hänen sopimuksensa hallituksen kanssa, mikä suo hänelle pääsyn CIA:n, FBI:n ja NSA:n tiedustelutietoihin ja resursseihin. Baxterin visiona on luoda uusi, oikeudenmukainen aikakausi, mutta mikä hänen perimmäinen tavoitteensa oikein on?  

Syntyjään uusiseelantilainen Anthony McCarten (s. 1961) on nelinkertainen Oscar-ehdokas, kahdesti BAFTA-palkittu käsikirjoittaja ja kansainvälisesti arvostettu romaani- ja näytelmäkirjailija. McCarten asuu Lontoossa ja Los Angelesissa. 

Docendo [2023]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET