Translate

06 kesäkuuta 2023

Kuinka kapteeni Cook keitettiin; 50 kummallista tarinaa matkailun historiasta: Helin, Antti

 Tarinoita matkailusta. Aikahaarukka on 1200-luvun Marco Polosta, 2000-luvun ensimmäiseen avaruusturistiin, Dennis Titoon. Mukaan mahtunut runsain mitoin myös suomalaisia matkailijoita. Kirja ei etene aikajärjestyksessä, vaan knoppitietoa jaetaan (ainakin näennäisesti) sikin sokin. Tämän kaltaisessa kirjallisuudessa se varmasti on parasta. Näin vältetään oppikirjoille tyypillinen kronologinen etenemistyyli. Kappaleet ovat lyhyitä ja sen alkuun on selkeästi merkitty aika ja pieni yhteenveto sisällöstä. Teksti on helppolukuista. Tarinat ovat viihdyttäviä ja voivat antaa alkusysäyksen tutkia aihetta syvemmin.

Kirjan kuvaus: 

Matkasuunnitelmat eivät aina pidä, mutta ainakin reissulta jää hyvä tarina kerrottavaksi.  

Kuinka kapteeni Cook keitettiin herättää eloon maailmanhistorian merkittävimmät, kiehtovimmat ja eriskummallisimmat matkat.  

Horisontin tuolla puolen siintävät kohteet ovat aina kiinnostaneet uteliasta mieltä. Tässä kirjassa seikkailevat löytöretkeilijät, tutkimusmatkailijat, taiteilijat ja kaiken maailman hunsvotit, joihin reissukuume pääsi iskemään. Menneisyyden matkatarinoita yhdistää se, että reissulla asiat harvoin menevät putkeen. Kapteeni Cook päätyi pataan, Charles Darwin ratsasti jättiläiskilpikonnalla ja Kuuhun matkusti mies, joka olisi mieluummin pitänyt jalkansa maan kamaralla. Mukaan pääsevät myös muutaman hullunrohkean suomalaisen harvinaislaatuiset seikkailut maailmalla.  

Antti Helin (s. 1976) on nojatuolireissaamista rakastava matkailutoimittaja ja tietokirjailija. Hän on asunut perheensä kanssa Bangkokissa, Kathmandussa, Itä-Timorilla ja Laosissa. Hän pitää majataloa Filippiineillä Surigaon saarella.

Werner Söderström Osakeyhtiö [2023] 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET