Translate

12 maaliskuuta 2023

Se päättyy meihin: Hoover, Colleen

Tämä sosiaalisessa mediassa menestystä saavuttanut kirja saatta olla ties millainen mestariteos, mutta minulta se jäi kesken jo ensimmäisten kappaleiden jälkeen. Alun teksti tuo mieleen Harlekiini kirjallisuuden. Vieläpä huonon sellaisen. Todellisuudessa kattoterassille oudon, seksuaalisesti ahdistelevan ... olkoonkin komea kirurgi... miehen kanssa kahden jääminen olisi vähintäänkiin pelottavaa. Samaisen henkilön odottamaton ilmestyminen kotiovelle ja seksin mankuminen, olikin minulle sitten lukijana jo liikaa. Teksti tuntui näet teennäiseltä. Johtuneeko sitten käännöksestä, vai kirjailijasta. Ehkä tekstin laatu paranee edetessään ja henkilöhahmmojen toiminnan syyt ja sen seuraukset selittyvät, mutta minun kiinnostukseni loppui ennen sitä.

Kirjan kuvaus:

Tunne, mistä puhutaan.  

Se päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta.  

Lilyn elämä ei ole ollut helppo. Vaikeista perheoloista ponnistanut nuori nainen uskoo kuitenkin voittaneensa ongelmansa, kun hän valmistuu yliopistosta ja uskaltautuu perustamaan unelmiensa yrityksen. Kun hän vielä kohtaa Rylen, komean neurokirurgin, elämä tuntuu jo liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten Lilyn nuoruudenrakkaus ilmestyy kuvioihin ja nykyisyys alkaa muistuttaa menneisyyttä. Päätöksiä on tehtävä, eivätkä ne ole helppoja.  

Colleen Hoover (s. 1979) on yhdysvaltalainen menestyskirjailija, jonka teoksia on myyty maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Hänen teoksissaan sydäntäriipivä romantiikka yhdistyy kipinöivään erotiikkaan, mikä on luonut hänelle valtavan fanikunnan sosiaalisessa mediassa, erityisesti TikTokissa. Hoover on kolmen lapsen äiti ja asuu Texasissa.  

*  ”Upea ja koskettava lukuelämys, josta ei halua päästää irti. Tätä kirjaa kierrätetään kädestä käteen.” – USA Today  

”Käsittelee vaikeaa aihettaan osaavalla ja varmalla kädellä.” – Huffington Post  

”Helkkarinmoinen tarina.” – New York Daily News  

”Suhteita kuvataan myötätuntoisesti ja rehellisesti... Täynnä vangitsevaa draamaa ja kipeitä totuuksia.” – Kirkus Reviews 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET