Translate

23 kesäkuuta 2022

Emily, eli Kuinka sukua jatketaan: Tarkiainen, Terhi

Todellakin hilpeän tuhma teos. Kartanoromantiikkaa pienellä twistillä. Juoni etenee yllätyksestä toiseen, eikä kaikki todellakaan ole sitä, miltä se ensin vaikuttaa. Teksti on varsin suorapuheista ja kirjoitustyyli helppolukuista. 1700-luvun vaatteet, peruukit, huonekalut… koko miljöö, on taitavasti kuvailtu. Loppusanoissa kirjailijan kertomat faktat sähkön historiasta olivat myös mielenkiintoisia. Henkilöhahmot ovat selkeästi pilke silmäkulmassa kirjoitettuja. Kaikki juonen käänteet eivät tuntuneet uskottavilta, mutta en antanut sen häiritä. Kirjan yleistunnelmasta tuleekin hieman TVstä tuttu Bridgerton mieleen. Ei ihan niin kuin historiassa tapahtui, mutta silti erittäin viihdyttävää. ”Emily” sopii hyvin hieman ronskimman romanttisen kirjallisuuden ystäville.

Kirjan kuvaus:

Hyppäisittekö mieheni housuihin? Ja sitten pudottaisitte ne, kiitos.  

Hilpeän tuhma historiallinen romaani saa 1700-luvun kipinöimään. Mihin kaikkeen lady onkaan valmis estääkseen sukupolvien ketjua katkeamasta?  

Emilyllä on pulma: kartano tarvitsee perillisen, mutta aviomies on tiessään. Onneksi ovelle ilmestyy kirkassilmäinen herra Drake, joka on valmis ottamaan lordi Levinin paikan niin vieraiden edessä kuin sängynverhojen suojassakin. 

”Terhi Tarkiaisen tyyli on riemastuttavaa, sopivan ronskia ja kieli poskessa reviteltyä mutta kuitenkin tyylikästä. Kutkuttavasti kuvattuja eroottisia väreitä ja hienosti tekstiin upotettua historian tuntemusta ilman rasittavaa luennointia.” Leena Lehtolainen  Terhi Tarkiainen (s. 1977) raikastaa historiallisen romaanin genreä tuomalla siihen ilottelevaa leikillisyyttä, joka oli varsin ominaista myös hänen kuvaamansa 1700-luvun oman ajan kirjallisuudelle. Emily, eli kuinka sukua jatketaan on hänen kolmas romaaninsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET