Translate

06 marraskuuta 2021

Myrkynkeittäjä: Penner, Sarah

Jälleen kirja, joka onnistuneesti kulkee kahdessa ajassa. 1700-luvulla lontoolainen apteekkari Nella ja puoliväkisin hänen apulaisekseen ilmaantunut Eliza, pyörittävät varsin kyseenalaista liiketoimintaa ja joutuvat siitä ongelmiin. 200 vuotta myöhemmin Caroline Parcewell löytää apteekkarin myrkkypullon ja päättää selvittää sen arvoituksen ja samalla toteuttaa aiemmin hylkäämänsä urahaaveet. Tarinassa on hitusen jännitystä roolihenkilöiden kohtaloiden puolesta, mystiikkaa, sekä romantiikkaa ja tietysti myrkytyksiä. Tapahtumat soljuvat eteenpäin kohtuullisen nopealla tempolla, joten piinallisetkin kohdat ovat hetkessä ohi. Tästä syystä lukukokemus oli kevyt. Kirjailijalla on selkeä tyyli kuljettaa tarinaa. Teksti oli helppolukuista. Sopii hyvin rentoa lukukokemusta kaipaaville.

Kirjan kuvaus:

Sääntö nro 1: Myrkkyä ei saa ikinä käyttää toisen naisen vahingoittamiseen. Sääntö nro 2: Murhaajan ja uhrin nimet täytyy merkitä apteekkarin kirjoihin. 1700-luvun Lontoon syövereissä on salainen apteekki, joka palvelee epätavanomaisempaa asiakaskuntaa. Ympäri kaupunkia lontoolaisnaiset kuiskuttelevat mystisestä Nellasta, joka myy taitavasti naamioituja myrkkyjä käytettäväksi naisia sortavia miehiä vastaan. Apteekkarin kohtalo on kuitenkin vaarassa, kun hänen uusin asiakkaansa tekee kuolettavan virheen ja panee alulle vuosisatojen päähän yltävän sattumusten summan.  

Samaan aikaan nyky-Lontoossa aloitteleva historioitsija Caroline Parcewell juhlii kymmenettä hääpäiväänsä yksin saatuaan tietää miehensä uskottomuudesta. Kun hän löytää sattumalta vihjeen, joka liittyy Lontoon 200 vuotta vanhoihin, ratkaisemattomiin murhiin, Carolinen ja apteekkarin kohtalot risteävät hämmästyttävästä kohtalon oikusta – eivätkä kaikki selviä hengissä.   

Sarah Penner työskentelee rahoitusalalla. Hän alkoi kirjoittaa kaunokirjallisia tekstejä Elizabeth Gilbertin luennon innostamana. Myrkynkeittäjä on hänen esikoisteoksensa, jonka käännösoikeudet on myyty 23 maahan. Sarahin toinen romaani ilmestyy vuonna 2022.

HarperCollins [2021]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SUOSITUT POSTAUKSET