Translate

24 lokakuuta 2021

Windsorin solmu: Bennett, S. J.

”Widsorin solmu”-kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2016. Henkilöhahmona Elisabeth II on uskottava, sillä kirjailija on tavoittanut meille mediasta tutuksi tulleen luonnekuvauksen kuningattaresta. Prinssi Philip on vielä voimissaan ja sanailee leikkisästi Elisabethin kanssa. Muitakin kuninkaallisen perheen  jäseniä, hovin työntekijöitä ja kuuluisuuksia vilahtelee kirjan sivuilla runsain mitoin. Murhia ratkoo siis Elisabeth II apulaisyksityissihteerinsä Rosie Oshodi kanssa. Itselläni murha ja sen ratkaisu jäivät hieman taka-alalle kuningattaren mielenkiintoisen persoonan edessä. Lisäksi seurasin mitä historiallisia tapahtumia kirjassa mainitaan. Tarina jääkin mieleen enemmän roolituksensa, kuin juonensa ansiosta. Kirja oli ihan viihdyttävä ja sopii lukijoille, joita kiinnostaa kuninkaallisen perheen elämä.

22 lokakuuta 2021

Pimenevässä kaupungissa: Saarto, Timo

Tämän dekkarin parasta antia on sodan kynnyksellä olevan Suomen kuvaukset ja ihmisten aatokset. Uskotaan ja toivotaan rauhan säilyvän, mutta toisaalta varaudutaan sotaan. Itse rikoksen selvittäminen poikkeaa ”perinteisestä” siinä, että syyllinen tiedetään heti murhan tapahduttua. Tarina myös polveili murhaan liittymättömissä tapahtumissa. Ehkä tästä syystä huomioni kiinnittyi enemmän ajan kuvan tunnelmointiin kuin itse rikokseen ja siitä seuranneisiin tapahtumiin. Sopisikin siis luettavaksi niille, joita sodan aikaan sijoittuvat kirjat kiinnostavat.

20 lokakuuta 2021

Kun kuningas kuolee: Backman, Elina

Tämän kirjan parista asiavirheestä on puhuttu paljon julkisuudessa, mutta en antanut niiden haitata lukukokemusta. Backmanin teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Rikoksen juoni etenee verkkaisesti ja suurimmassa roolissa tuntuu olevan ihmisten väliset suhteet. Ajallisesti kuljetaan 80-luvulla, jolloin joesta löytyi kuollut tyttö ja ”nykyhetkessä” ratkomassa kuolleiden miesten arvoitusta. Tarinaa kerrotaan useamman persoonallisen henkilöhahmon näkökulmasta katsottuna. Reilusta roolituksesta huolimatta paletti pysyy hyvin hallinnassa. Sopivaa luettavaa romanttisten dekkarien ystäville.

18 lokakuuta 2021

Kirjakauppa Thamesin varrella: Skybäck, Frida

Kirjassa seurataan Charlotten elämää 2010-luvulla ja hänen äitinsä, sekä tätinsä elämää 1980-luvulla. Jälkimmäisessä tarina kulkee hieman synkempiä polkuja, kun taas Charlotten elämä, vaikeuksista huolimatta, on kevyempää luettavaa. Charlotten äidin ja tädin väliset tapahtumat herättivät hieman ihmetystä. Käyttäytyisivätkö yhdessä vaikeuksia voittaneet sisarukset todellakin noin? Juonen sivuroolissa kulkee kirjakaupan työntekijän ongelmallinen suhde sisareensa, tyttäreensä ja aviomieheensä. Kirjailijan kerrontatapa on kepeää, loppuratkaisut yllättäviäkin ja (alkuasetelmista huolimatta) lopputuloksena on kuin onkin ”hyvän olon” kirja.  Kirjakaupan tunnelma on englantilaiseen tapaan aivan hurmaava. Lukisinkin tämän kirjan jo pelkästään saadakseni kuvitella, kuinka istahtaa kaupan suuriin nojatuoleihin kirjoja lukemaan tai sen hyllyrivejä tutkimaan. Kevyen romanttinen kirja, jota voin suositella kaikille englantilaisen kirjakaupan tunnelman ystäville.

11 lokakuuta 2021

Mitä mieleen jää: Lehtiö, Jaana (+7 aikaisempaa osaa)



Tämä sarja tempaisi mukaansa ja piti otteessaan. Sympaattinen komisario Muhonen astui julkisuuteen ensimmäisen kerran Kouvolan dekkarinovelliantologiassa vuonna 2010. Kirjasarjan  tapahtumat sijoittuvat kirjailijan kotikaupunkiin Porvooseen. Muhonen ja hänen poliisi-tiiminsä ovat persoonallisia henkilöhahmoja. Kuten myös nykyajan ”Neiti Marple” Hilkka Alitupa, joka Muhosen harmiksi on aina siellä missä tapahtuu. Muhosen omaa elämää seurataan sopivassa suhteessa juonen käänteisiin. Dietillä olevien  kannattaa varautua siihen, että kirjat vilisevät mitä ihanimpia herkkuja. Muhonen on näet hyvän pullan vannoutunut ystävä. Murhat ovat Cozy crime tasoa. Syylliset arvasin ennen loppuratkaisua, mutta se ei minua häirinnyt. Teksti on helppolukuista ja sujuvaa. Suosittelen kaikille niille, jotka pitävät leppoisista jännäreistä. 👍

06 lokakuuta 2021

Yhdeksän : vastarintanaisten pakomatka natsi-Saksan halki: Strauss, Gwen

Kirjaa lukiessa huomaa, että kirjailija on kerännyt valtavasti taustatietoa. ”Yhdeksän” kertoo jokaisen naisen perhetaustat, luonteet, miksi ja miten he joutuivat keskitysleirille, kuinka elivät siellä ja kuinka pakenivat sieltä. Lopussa on vielä pitkä epilogi, jossa kerrotaan kuinka heille loppujen lopuksi kävi. Kirjasta sai todella kattavan kuvan näiden naisten kokemuksista, mutta otsikon perusteella odotin sen käsittelevän ennen kaikkea heidän pakoaan. Kirjaa se ei todellakaan huonontanut, mutta itse olisin  antanut hieman sisältöä kuvaavamman nimen. Kyseessä on paremminkin yhdeksän naisen elämäkerta, kuin vain kertomus paosta. Voin suositella kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita toisen maailmansodan historiasta. Kirja sisältää kylmääviä kuvauksia julmuuksista, joten se ei ihan jokaisen lukulistalle sovi.

03 lokakuuta 2021

Mitfordin juttu: Fellowes, Jessica (+sarjan 3 aikaisempaa osaa)

Mitford-sarjan kirjat perustuvat löyhästi tositapahtumiin. Niissä fiktiivinen hahmo Luisa Sullivan osallistuu rikosten selvittämiseen. Tapahtumat etenevät kirjoissa verkkaisesti ja murha ei niissä aina pääse pääosaan, vaan tarina painottuu enemmän Luisan ja Mitfordin perheen tapahtumien seurantaan. Myös tuon ajan luokkayhteiskuntaa, maailmankuvaa ja politiikkaa käsitellään kevyesti tarinan yhteydessä.   

”Mitfordin juttu”-osa siirtyy ehkä askeleen verran murhamysteereiden suuntaan. Uutena mausteena on Luisan sekaantuminen vakoilutoimintaan. Kirjan tunnelma on kuitenkin edelleen varsin kevyt ja siten leppoisaa luettavaa. Loppu on ehkä hieman yllättävä. Sarja ei varmaankaan sovi kaikille dekkareiden ystäville, mutta itselleni nämä ovat ”nupin nollajia” tapahtumarikkaiden kirjojen välissä. Ne siis säilyttävät jatkossakin paikkansa kirjalistallani.

Huoneen 622 arvoitus: Dicker, Joël

Kirjan juoni kulkee menneessä ajassa, jolloin murha tapahtui sekä nykyhetkessä Joëlin ja Scarlettin tutkiessa tapausta . Kirjoitustyyli on henkilöhahmoihin ja juonen etenemiseen painottuvaa. Ympäristö jää vähemmälle huomiolle. Tarina etenee sujuvasti ja sisältää monia yllättäviä käänteitä. On pankkimaailman kilpailua, juonittelua, kolmiodraamaa, salaisia agentteja, petoksia, elämää suurempaa rakkautta, väärinkäsityksiä, kostonhimoa, kunnianhimoa ja paljon muuta. Silti juoni pysyy hyvin kasassa aina viimemetreille asti. Jotkin loppuratkaisun paljastukset tuntuivat epäuskottavilta, mutta tämä kirja olisi mielenkiintoista nähdä elokuvana. Toimisi varmasti.

01 lokakuuta 2021

Suon villi laulu: Owens, Delia

Vaikka kirjassa tapahtuu murha, niin tämä ei ole dekkari, vaan kertomus Kya Clarkin tunteista, rakkaudesta, yksinäisyydestä, kehityksestä ja selviytymisestä vaikeissa olosuhteissa. Kirjailijan runollinen ja taidokas luontokuvaus taikoo rämelikan kotimaisemat, linnut ja hyönteiset eläviksi lukijan mielessä. Toisinaan kerronta on niin kaunista, että silmäkulma kostuu. Vaikka murha ei olekaan päälimmäisenä tarinassa, niin se on sen selkäranka. Kirjan kappaleet kertovat vuoroin ajasta ennen murhaa ja sen jälkeen. Hienosti rakennettu mysteeri, jossa epäilin useampaakin eri vaihtoehtoa rikoksen tekijänä. Hieno lukukokemus, suosittelen 👍

SUOSITUT POSTAUKSET