Olivia Oldenheim -sarjan 1. osa
Jennifer on paennut väkivaltaista ex-miestään ja elää nyt piilossa tyttärensä Alicen kanssa. Eräänä aamuna Alice löytyy yksin makuuhuoneesta. Asunnosta löytyy verijälkiä, ja Jennifer on kadonnut jäljettömiin. Syyttäjä Richard Bielke ja hänen avustajansa Olivia Oldenheim johtavat tutkintaa, joka keskittyy nopeasti Jenniferin entiseen puolisoon. Kun todisteet eivät pidä ja Jenniferin ruumista ei löydy, Olivia tajuaa, että tekijä saattaa päästä karkuun. Todistaakseen miehen syyllisyyden Olivia menee vaarallisen lähelle rajaa, mitä lain nimissä saa tehdä.
Kirjan päähenkilö, Olivia Oldenheim, on joutunut onnettomuuden vuoksi pyörätuoliin ja haastaa näin jännityskirjallisuuden stereotypioita. Varsinkin kun Olivia osallistuu myös kenttätutkimuksiin. Henkilöhahmona hän on moniulotteinen ja mielenkiintoinen. Olivian lisäksi kertomusta vie eteenpäin Jojolle osoitetut kirjeet. Juonen kulku on melko rauhallinen, mutta kirja on hyvin kirjoitettu ja tarina mukaansatempaava. Herkemmille lukijoille voin kertoa, että kirjassa ei kuvailla murhaa, mutta se sisältää kertomuksia perheväkivallasta. Teema on tärkeä ja se luo kirjassa paineen tunnetta ja herättää ajatuksia. Tarinan jännityksen taso on kohtuullisen matala. Hieman erilainen, hyvä, yhteiskunnallinen jännitysromaani.
