Tämä blogi on muistini jatke. Alla lista lukemistani kirjoista, lyhyellä kuvauksella. Lisätiedoissa kirjan takakannen teksti.
27 marraskuuta 2024
Hetki ennen lähtöä: Druart, Ruth
26 marraskuuta 2024
Ensilento ja Viimeinen mohikaani ; muistoja: Petelius, Pirkka-Pekka
Kymmenen kirveeniskua: Fagerström, Salla
25 marraskuuta 2024
Maisteluni : romminmakuinen tarina yrittäjyydestä: Hietalahti, Olli
07 marraskuuta 2024
Pikku murha vain: Hjulström, Carin
Taimitarhamurhat -sarjan 1. osa
Siri Ehrensvärdin vuosia kestänyt salasuhde Egil Borgin, Kungliga Dramatiska Teaternin johtajan kanssa on päättynyt. Samalla päättyi myös Sirin työsopimus ja tilalle löytyi uusi, nuorempi näyttelijätär. Niinpä Siri lähtee Säbyholmiin solmimaan katkenneet yhteydet veljenpoikansa Antoniin. Anton on pikkurikollinen, joka on melko kyseenalaisin keinoin saanut haltuunsa taimitarhan. Yhdessä he päättävät kunnostaa tarhan, mutta Antoinin entiset ystävät sotkeutuvat kuvioihin ja läheisen kartanon asukkaat aiheuttavat ongelmia. Samoihin aikoihin kylällä liikkuu myrkyttäjä.. Kirja kuuluu selkeästi Cozy crime genreen. Jännityksen taso on matala ja murhat tuntuvat ajoittain jäävän henkilöhahmojen varjoon. Teksti on helppolukuista. Kirjassa liikutaan maalaismiljöössä, mikä tuo aina mukavan tunnelman jo muutenkin leppoisaan tarinaan. Kevyt ja viihdyttävä tarina.![]()
Veren maa:
Junckerin ja Kristiansenin tutkimuksia -sarjan osat 1-3
Talven maa, 1. Murhan maa, 2. Veren maa, 3.
Komisario Signe Kristiansen on taitava poliisi, joka kantaa sisällään synkkää salaisuutta. Martin Junckersenin avioliitto on karilla ja hän asuu dementoituneen isäsä kanssa. Molemmat ovat omistautuneita työlleen. Kirjojen takakansitekstit voit lukea klikkaamalla tämän kappaleen lopussa olevaa Kirjan lisätiedot -linkkiä. Kirjoissa on monta kertojaa. Tarina sisältää poliisityön lisäksi
runsaasti henkilökohtaisia ajatuksia ja tapahtumia. Henkilöhahmojen
elämänkaari on olennainen osa juonta. Sarja kannattaa ehdottomasti lukea
kronologisessa järjestyksessä, sillä aiempiin tapahtumiin on runsaasti viittauksia. Juoni kuljettaa kahta tarinaa. Toinen "päättyy" kirjan aikana ja toinen jatkaa osasta toiseen. Kirjat käsittelevät raskaita teemoja ja varsinkin ensimmäinen osa sai minut epäröimään sarjan jatkamista. Annoin kuitenkin toiselle osalle mahdollisuuden ja siinä jo tuttujen henkilöhahmojen tarinat imaisivat mukaansa. Pehmodekkareiden ystäville kirjoitustyyli saattaa olla aavistuksen karkea. Teksti on kuitenkin helppolukuista. Henkilögalleria on helposti hallittavissa ja sen hahmot kehittyvät sarjan edetessä.
SUOSITUT POSTAUKSET
-
Suomi vuonna 2016. Henrik Granlund on television ja yksityisen vastaanottonsa terapeutti, tunnettu kirjailija ja ”Valtakunnansovittelija”. K...
-
”Jestas miten ärsyttävä päähenkilö ja kamala perhe”: ajattelin ensimmäistä kirjaa lukiessani. Minua häiritsi myös kirjailijan tapa puhua ja...
-
Tämä sarja tempaisi mukaansa ja piti otteessaan. Sympaattinen komisario Muhonen astui julkisuuteen ensimmäisen kerran Kouvolan dekkarinovell...






